Istuntatunnit

Ratsastus vaatii ratsastajalta keskittymistä omaan kehonhallintaan, hevosen liikkeen tuntemiseen sekä annettujen tehtävien suorittamiseen ratsukkona. Istuntatunnit on aluksi suunniteltu niin, että ratsastajalla on mahdollisuus keskittyä oman kehonhallintaan hengityksen kautta. Tätä kautta ratsastaja pystyy harjoittelemaan oikeaa istunta-asentoa. Kun ratsastaja alkaa tunnistaa ja tuntea uusia liikemalleja kehossa, hän pystyy tietoisesti korjaamaan omaa istuntaa ja sitä kautta mukautumaan hallitusti hevosen liikkeeseen. Samalla hän tuntee ja tunnistaa paremmin hevosen liikettä ja liikemuutoksia. Istuntatunneilla ratsastukselliset tehtävät muuttuvat ja lisääntyvät sen mukaan miten ratsastaja pystyy keskittyneesti ottamaan uusia asioita, jo aiemmin opittujen lisäksi. Keskittyminen on pohja ratsukon yhteiselle suoritukselle eri tehtävissä.

Hyvän lihastuen ja liikkuvuuden saavuttamisen kautta istunta-asento on vaivaton niin ratsastajalle kuin hevoselle, sekä ulkopuolisen silmin näyttää helpolta ja on esteettisesti kaunis ja hallittu. Ajatuksen ulottaminen päästä lihaksiin ja kehoon on avainasemassa. Ensimmäisillä pilates- /istuntatunneilla kerron ihmisille, että tunnit ovat aivojumppatunteja. On hyvä jos hevonen on rauhallinen ja antaa mahdollisuuden hyvään keskittymiseen ilman erityishuomiota. Silloin ratsastaja ehtii miettiä mitä ja miten tekee, sekä miltä tuntuu ja missä tuntuu. Pilatesohjaaja ja sport-somatic ohjaajakoulutus ovat opettaneet kuinka kineettisesti eli tuntoaistin kautta kehon liikettä ohjataan käsin eli manuaalisesti oikeaan suuntaan asiakkaalla. Kineettisesti ohjaamalla asiakas oppii 30 kertaa nopeammin kuin muilla ohjaustavoilla hallitsemaan ja muuttamaan liikettä.

Oman kokemukseni kautta kehonhallinta- ja varsinkin istuntatunneilla hevosen antaman palaute, joka voi olla rentouden löytyminen mielentilaan tai askellajiin, liikkeen aktiivisuuden ja tahdin löytyminen tai pienempien apujen kuuntelu joiden kautta ratsukon yhteistyö paranee huomattavasti myös ratsastaja motivaatio tekemiseen kasvaa entisestään. Ratsastaja, joka istunta-asennon korjauksen kautta pääsee selän kivuista tai muunlaisista nivelkivuista eroon on myös hyvin motivoitunut harjoittelemaan ja oppimaan lisää.


Kuvassa: Senni Vilander ja Pyry Vaan

Valmennuksia järjestetään vakituisesti pääkaupunkiseudulla seuraavilla talleilla.

– Hausjärvi, Päivi Kokko

– Kellokoski, Vively

– Tuusula, Sakun talli

– Sipoo, Stårgård

– Siuntio, Norrkulla

– Sipoo, Nevas

  • – Tuusula, Nykäsen talli

– Tuusula, Leppäahon talli

– Kerava, Ratsutila Norra-Nybacka

– Nurmijärven ratsastuskoulu

– Vantaa, Poni Haka

Sopimuksen mukaan myös muualla Suomessa mm Oulussa, Lahdessa, Porissa, Ypäjällä, Torniossa, Rovaniemellä, Lappeenrannassa ja Tampereella.